Chiaroscuro

by Kaarlo Sarkia

I heard the words my dreams spoke with their soul:
Who views his life with hatred, mad is he,
like one who whips and tears at his own flesh.
Life is a soil, from it your dreams break free,
and  beauty grows from under weights of pain,
and when you rise to throw off matter’s reign
your dreams, too, meet their end within that mesh,
and darkness floods in all, devours it whole.

You must  must love your life,
For that is why your father fathered you,
and that is why, through all the shame and strife,
your mother carried you and brought you through,
was grateful to her life because of yours
which she could place outside the open doors.. .

My life, I want to praise and thank you now:
Thank you for bearing me from emptiness,
a member of the beauteous human race,
for giving them to me, these human eyes
that many generations made
for seeing beauty under vaulted skies,
thank you for filling them with dreams that flow
until the number of my days
shall bring you to an end, my life,
and I am harvest for the reaper’s scythe.

Power of life, I want to love you still,
because I wandered long in mazes, made    
to feel despair and fear without a  will,        
because you early took and caused to fade
what was for me the finest of your gifts,
love you because you took my strength to kill
and let it lie in chains that weakness laid,
because your wine could also change and be
the vinegar of pain and death for me,
because when I will long for shadows tall
and give you back your gifts, and dying fall,
then it will turn, my soul, and take from you
another day, another morning, new.

VALOHÄMYÄ

Puhui mulle unieni sielu: 
Mieletön, ken elâmäänsä vihaa,
niinkuin mies, ken ruoskii omaa lihaa,
Elämä on unelmies multa, 
kaunis kasvaa alta tuskan paineen,
ja kun pääset vankilasta aineen,
loppuu myöskin unelmasi sulta,
kaiken ahmaa pimeyden nielu.

Rakastaa sun tulee elämätä, 
sitä varten sinut isäs siitti,
sitä varten sinut äitis kantoi,
vaikka painoi häpeä ja hätä,
sentään elämäänsä siitä kiitti,
että sulle elämän hän antoi. 

Tahdon, elämääni, sua kiittää:
Kiitos, että tyhjästä mun kannoit 
jäseneksi kauniin ihmissuvun, 
että ihmissilmät mulle annoit
valmistuneet monoin sukupolvin 
kauneuteen alla taivaan holvin,
kiitos, että unta niille riittáä,
siksi kunnes alta ilmain kuvun
täyttyessä päivieni luvun 
korjuumiehen viikate mun niittää. 

Rakastaa sua tahdon, mahti elon,
siksi että sokkeloissa harhain
epätoivon tuta sain ja pelon,
että kädestäni riistit varhain 
mikä mielestäni lahjas parhain,
rakastaa siks että mulle voiman
annoit heikkouden kammitsoiman,
että viinissäsi toinen puol’on
etikkata kivun sekä kuolon,
että kuitenkin, kun kaipaan varjoon
kuoleman ja lahjas sulle tarjoon
takaisin, sen jälleen sulta saa mun
sielinu, ain’ annat uuden aamun.