Monday, 3 February 2014

The Bridge of Sleep

by Saima Harmaja

Long is the days’ journey
to evening’s dim domain.
Lonely the blissful moment
exhausted by the pain:
I slumber in blue evening,
a bridge spans in between,
taking me from time’s chasms
to the land of the unseen.

When darkness wraps the senses
and, warm, the mind succumbs,
beside me they are present,
they breathe, the  heavenly ones.
Gone is the cruelest longing.
From my pain I am freed
he smiles with shining eyes
the one whom I met in my need.

He that went on ahead,
precious, grown cold his brow,
like a pale star of spring
he stays here with me now.
Broken the frame of his body.
Spirit and earth are one.
Into my tear-hot eyes
the brightness trickles down.

Waking in midst of sleep
I see, veiled by dust from above:
it is one, the land that lies there,
the kingdom of longing and love.
Across the bitter limit
on gleaming threads set free,
love goes from the circle of time
to a land that I cannot yet see.

May 3, 1936

UNEN SILTA

Pitkä on päivien retki
illan himmeyteen.
Yksi on autuas hetki
kivusta uupuneen:
nukkua siintoon illan,
uneen, mi kaartua suo
pois ajan kuiluista sillan
näkymätönten luo.

Kun jo on hämärä hellä
kietonut aistimet,
luonani hengähdellä
alkavat taivaiset.
Poissa on kaipaus julmin.
Tuskani irroittain
hymyy hohtavin kulmin
hän, jota nääntyen hain.

Hän, joka edeltä lähti,
kallis ja kylmennyt,
kuin kevätkalpea tähti
luonani viipyy nyt.
Murtunut on kehä ruumiin.
Yhtä on henki ja maa.
Silmiini kyynelkuumiin
kirkkaus uppoaa.

Valvoen keskellä unta
nään, tomuhuntuinen:
yksi on valtakunta
kaipuun ja rakkauden.
Ylitse katkeran rajan
hohtavin langoin käy
rakkaus piiristä ajan
maahan, mi vielä ei näy.

 3.5.1936
translated from Finnish by David McDuff

No comments:

Post a Comment

Please try to keep comments on topic.